Joululaatikko Suomeen

Jouluruokaa Smakbynistä Närpiöön, Vaasaan, Pietarsaareen, Kristiinankaupunkiin, Helsinkiin, Inkooseen, Karjaalle, Tammisaareen, Tenholaan ja Turkuun 2025
Michael Björklund iloisine Smakbynin tiimeineen tarjoaa tänäkin vuonna Smakbynin herkullisia jouluruokia myös kotiin osaan Manner-Suomea! Kaikki tuotteet valmistetaan käsin alusta asti Smakbynissä. Meille, jotka rakastamme hyvää ruokaa ja juomaa, ovat aidot tuotteet – jotka on tehty rakkaudella ja hyvistä raaka-aineista – paras ainesosa ihanaan jouluun.

Kun tilaat joululaatikon Smakbynistä, saat enemmän aikaa viettääksesi perheen ja ystävien kanssa. Tarjoamme jouluruokalaatikon, joka sisältää herkkuja alkuruoka- ja pääruokapöydästämme – halutessaan voi itse täydentää sitä keitetyillä perunoilla.

Tämän vuoden uutuutena on purkillinen anopin vahvaa joulusinappia. Emme myöskään voineet vastustaa lisäämästä erilaisia makupaloja joulupöydän jälkiruoista ja tekemästä myös makeaa laatikkoa.

Ajatus on, että perheenne voi nauttia ruoasta sellaisenaan tai täydentää omaa joulupöytäänne Mickesin Ahvenanmaan mauilla. Näin Micke itse tykkää viettää joulua läheistensä kanssa – ja nyt haluamme tarjota Mickesin ja Smakbynin maut myös kotiin kaikille ruokaa rakastaville ystävillemme!

Molemmissa laatikoissa on sekoitus joulun herkkuja, sopiva määrä jouluruoaksi neljälle–kuudelle hengelle.

Suomessa meillä on noutopisteitä Närpiössä, Vaasassa, Pietarsaaressa, Kristiinankaupungissa, Helsingissä, Inkoossa, Karjaalla, Tammisaaressa, Tenholassa ja Turussa.

Smakbynin joululaatikko sisältää:
3 erilaista Smakbynissä valmistettua silliä (sipulisilli, sinappisilli, yrtti-valkosipulisilli)
200 g katkarapusalaattia
200 g graavattua ahvenanmaalaista siikaa
200 g ahvenanmaalaisesta lämminsavustetusta taimenesta valmistettua tahnaa
100 g hovimestarikastiketta

1 anopin limppu
200 g punajuuri-omenasalaattia
400 g perunalaatikkoa
400 g porkkanalaatikkoa
400 g lanttulaatikkoa
400 g Janssonin kiusausta
400 g Micken lihapullia
4 kpl Smakbynin joulumakkaraa
400 g joulukinkkua
1 purkki anopin sinappia

Micken makea joululaatikko sisältää:
Laatikollinen Micken valitsemia joulumakeisia – kaikki valmistettu alusta asti Smakbynissä. Noin seuraavaa: voikarkkeja merisuolalla, “Röd Granit” -suklaatryffeli, suklaamoussea, kookospalloja, rocky road -suklaata, porkkanakakkua sekä purkki karamelleja ystäviltämme Ålandskaramellerietilta.

Smakbynin joululaatikot ovat laktoosittomia. Kaikki muut paitsi limppu ja porkkanakakku ovat gluteenittomia. Kookospalloissa on kaurahiutaleita.

Smakbynin joululaatikko: 175 €
Makea laatikko: 60 €
Pakettihinta molemmille: 210 €
Hintoihin sisältyy alv.

Jotta ystävämme saisivat jouluruoan hyvissä ajoin aatoksi, Smakbynin henkilökunta lastaa autot ja lähtee toimittamaan tilauksianne. Manner-Suomessa ajamme jakelun 22.12 seuraavasti:

Närpiö klo 11–11.30 (Ingves Svanbäckin toimisto, Terminalvägen 4)

Vaasa klo 13–13.30 (Hejm-ravintolan parkkipaikka)

Pietarsaari klo 15–15.30 (Pietarsaaren tori)

Kristiinankaupunki klo 15.30-15.45 på ABC:s parkkipaikalla E8 vieressä.

Pori klo 17-17.15 ABC Tikkula ja Prisma välissä olevalla parkkipaikalla

Helsinki: klo 11.00–11.30 Kauppatorin pysäköintialueella, Presidentinlinnan vastapäätä.

Inkoo klo 13–13.30 (Inkoon tori)

Karjaa klo 14–14.30 (Axxellin parkkipaikka Bangatanilla)

Tammisaari klo 15–15.30 (Tammisaaren tori)

Tenhola klo 16–16.30 (Tenholan tori)

Turku klo 18.30–19 (linnan kaakkoispuolen parkkipaikka Notholmsgatanilla, linnan ja Viking Linen lähtöselvityksen välissä)

Huom! Kierros voidaan perua, jos tilauksia on liian vähän. Tee tilauksesi mielellään hyvissä ajoin, mutta viimeistään 16.12 kotisivullamme shop.smakbyn.ax. Meillä on rajallinen määrä laatikoita, joten varmista omasi jo nyt.

Tilaa mahdollisimman pian varmistaaksesi laatikkosi! Toivotamme vielä herkullisempaa joulua kaikilta meiltä Smakbynistä!

Nähdään jouluna ☺ Haleja Mickeltä ja henkilökunnalta

Hintaluokka: 60,00 € - 210,00 €

Kuvaus